Seikkailu alkoi torstain ja perjantain välisenä yönä kello puoli kolme, kun hyppäsimme Nooran ja Magalin kanssa taksiin ja huristelimme Burlingtonin lentokentälle, josta bussin oli tarkoitus lähteä 04.15. Kello 04.25 huomasimme että kello on liikaa, juoksimme ulos pysäkille varmana siitä että bussi oli jo lähtenyt. Onneksi se olikin vähän myöhässä ja saapui vähän puolen jälkeen, onni onnettomuudessa! Bussissa yritettiin nukkua mutta siitäpä ei tullutkaan mitään koska eräs kanssamatkustaja kuorsasi niin kovaa että kuulin metelin korvatulppienkin läpi vaikka istuttiin bussin takaosassa ja kyseinen mies etuosassa. Mukavaa. Juuri kun nukahdin saavuimme Kanadan rajalle ja kaikkien piti kömpiä passintarkastukseen. Puoli seitsemän aikaan saavuttiin Montréaliin jossa Magalin kaveri oli meitä vastassa ja opasti hostellille. Pari tuntia odoteltiin kauppojen aukeamista ja iskettiin kaupungille, päivä kului shoppaillessa ja ranskan kieltä ihmetellessä. Montréalin asukkaista suurin osa on ranskankielisiä ja joka puolella näkee ja kuulee ranskaa. Osaa ne onneks englantiakin:) Illalla käytiin syömässä Kanadan erikooisuutta Poutinea. Kyseessä on läjä ranskalaisia haluamallaan juusto- ja maustesoosilla, vallan erikoista siis.
Lauantaiaamu valkeni kun Federica herätteli ja ilmoitti että oli päässyt perille, sillä oli perjantaina vielä tentti joten se ei päässy tuleen samaa matkaa meidän kanssa. Fede halus lähtee kaupungille ja mä ja Noora jäätiin vielä nukkuun, päivän onnettomuudet alkoikin sit siitä kun ilmotin Fedelle vahingossa väärän metroaseman tapaamispaikaksi. Jenkkilän prepaid-puhelimet ei siis toimi ulkomailla kuten saatiin huomata, yritettiin kyllä ettiä Fedeä sieltä väärältä metroasemalta, tuloksetta. Illalla onneks tavattiin hostellilla joten loppu hyvin kaikki hyvin. Mutta ennen sitä tapahtukin sit kaikenlaista muuta. Ensinnäkin oltiin AINA myöhässä kun sovittiin jotain. Magali kulki aika paljon sen kaverin kanssa ja mä Nooran kanssa omia polkuja. Joka ikinen kerta kun sovittiin joku tapaamisaika joku oli myöhässä ja hermoja menetettiin puolin ja toisin. Nooran kans oltiin myöhässä eka koska ei saatu huoneen ovee lukkoon ja piti oottaa henkilökuntaa lukitseen se. Seuraavan kerran oltiin myöhässä koska ei saatu huoneen ovee auki ja piti oottaa henkilökuntaa avaan se. Sitten oltiin myöhässä vielä lisää koska metro meni rikki ja jouduttiin oottaan puol tuntia korjausta.
Shoppailujen jälkeen oltiin palailemassa Nooran kans hotellille ja pysähdyttiin puistoon katselemaan kesyjä oravia, ilmeisesti ihmiset ruokkii niitä koska ne ei pelänny yhtään ja tuli ihan lähelle ku oli paikoillaan. Joku fiksu ihminen voisi ajatella että jos oravalle ojentaa sormensa se puree mutta kyseinen ajatus ei käyny mun mielessä. Niinpä yks hirviö nappas mun sormeen kiinni, oli muuten terävät hampaat! Soitin ihan paniikissa lääkäriin koska olin ihan varma että saan kaikki taudit vesikauhusta lähtien mut lääkäri sano että niin kauan ku sormi ei turpoo tai ei nouse kuume nii ei oo mitään hätää ja vesikauhua ei sillä alueella oo. Ja vielä en ainakaan oo merkkejä oravaksi muuttumisesta joten eiköhän se tästä:) Mutta ottakaa neuvosta vaari älkääkä ruokkiko oravia.
Kaikkien kommellusten välissä oli kuitenki ihan kivaaki, käytiin kivoissa kaupoissa ja pyörittiin vanhan Montréalin alueella. Ja ettei koko reissu olisi mennyt ihan shoppailuksi piipahdettiin myös nykytaiteen museossa joka oli kylläkin aika tylsä. Illalla löydettiin ihan huippu yökerho, sitä ennen tosin joku sylkäisi parvekkeelta suoraan Federican tukkaan. Oikein kiva.
Kaiken kaikkiaan voisin sanoa että reissu oli kaikesta huolimatta oikein onnistunut ja hauskaa oli. Omasta mielestäni Montréal ei ole mitenkään ihmeellinen kaupunki, ihan kiva mutta mitään erikoista siellä ei oikeastaan ole. Tai sitten ei vain löydetty niitä erikoisuuksia. Pitänee tehdä uusi reissu sitten kun on lunta maassa.
Älä anna oravalle pikkusormea, se vie koko käden? :D Mutta ihan mielettömän hieno tuo orava-kuva :))
VastaaPoista